Pieksämäen Seudun Kokoomus

Tervetuloa Pieksämäen seudun Kokoomusyhdistysten kotisivulle!



Arkisto ajalta lokakuu, 2008

Pekka Seppä: Terveyspalveluiden parantamisesta

09.10.2008 klo 11:10

Puuttumatta tässä vaiheessa yö- ja viikonloppupäivystyksen järjestämiseen on tuotava kuitenkin joitakin parannusehdotuksia asioiden hoitoon.

  1. Ajanvarauspuhelimen pitää vastata päivän mittaa reilusti kauemmin kuin tällä hetkellä.
  2. On saatava aikaan hoidon tarpeen arviointi puhelinpalveluna ja siihen on kytkettävä ajanvarausjärjestelmä.
  3. Ihmisen hoidontarve akuutissa tapauksessa on kyettävä arvioimaan niin, ettei häntä pompotella Pieksämäen ja Mikkelin välillä ajaen joko ambulanssilla tai taksilla. On esimerkkejä, jossa asiakas on lähetetty Mikkeliin, josta hänet palautettiin samana päivänä taksilla kotiin, kuitenkin oli palattava vielä takaisin sairaalaan.
  4. Ihminen on hoidettava täydellisesti. Alkututkimusten jälkeen jonoon asettaminen ei ole perusteltua vaan havaitut sairaudet on otettava heti käsittelyyn.

Kustannustehokkainta on hoitaa ihminen välittömästi terveeksi. Näin kohtaavat kustannukset ja ihmisen toiveet. Asiakas on kuningas myös terveydenhoidossa.

Pekka Seppä

Kommentit poissa käytöstä

Kahvila Korva avautuu maanantaina 13.10.

08.10.2008 klo 13:46

Pieksämäen seudun Kokoomusjärjestöjen vaalikahvila, “Kahvila Korva”, kutsuu kaupunkilaiset kertomaan toiveistaan ja tavoitteistaan Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaille maanantaista 13.10. alkaen aina vaaleja edeltävään perjantaihin 24.10. asti.

Kahvila Korva on avoinna arkisin klo 13-15 ja lauantaisin klo 11-13. Kahvilamme sijaitsee torin varrella Keski-Cafén tiloissa. Tervetuloa, pannu on kuumana juuri sinua varten!

Kommentit poissa käytöstä

Tags:

Iloinen Perhetapahtuma 11.10.

07.10.2008 klo 22:14

Pieksämäen Seudun Kokoomusjärjestöt kutsuvat lapsiperheet iloiseen perhetapahtumaan Nukkekodin alueelle lauantaina 11.10.2008 klo 12-15.

Ohjelmassa on mm. makkaranpaistoa, lettukestit sekä erilaisia puuhatehtäviä lapsille. Paikalla on myös vanhoja harrasteajoneuvoja, joita omistajat mielellään esittelevät.

Mukana on tottakai koko joukko Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaita kuuntelemassa lapsiperheiden ajatuksia ja toiveita näin tulevan valtuustokauden alla.

Kommentit poissa käytöstä

Pieksämäen Kokoomuksen kotisivut avattu

07.10.2008 klo 14:21

Pieksämäen Seudun Kokoomus uudisti kerralla internet-näkyvyytensä. Uusitut kotisivumme mukailevat Kokoomuksen nykyistä aavistuksen retrohenkistä graafista linjaa, mutta sivuston toteutus on tehty paikallisin voimin.

1 kommentti - ota kantaa

Jättiputkille kyytiä

04.10.2008 klo 08:51


Lokakuun alussa lauantaina 4.10. olivat vuorossa toiset Toivotalkoot, joissa me täällä Pieksämäellä puuhasimme toistamiseen jättiputkien hävittämisen merkeissä.

Jättiputket ovat ihmiselle vaarallisia, sillä niiden erittämä neste voi auringon uv-säteilyn myötävaikutuksella aiheuttaa iholle palovamman kaltaisia rakkuloita ja jopa pysyviäkin jälkiä. Jättiputkikasvustojen torjunnassa tarvitaan ammattitaitoa ja kunnollisia välineitä, joita löytyy lähinnä kaupungilta tai tiehallinnolta (ja Pieksämäen Kokoomuksen kasvitiedeguruilta). Suurten kasvustojen poisto tulisi aina jättää ammattilaisille, ja pienempiäkin kasvustoja käsiteltäessä ovat suojavarusteet tarpeen. Aurinkoisella säällä käsittelyä ei kannata tehdä, ja lapset tulisi pitää poissa jättiputkien läheltä.

Tällä kertaa Pieksämäellä jättiputkia hävitettiin kaupungissa Nukkekodin pihapiiristä, jossa ne muodostivat todellisen vaaran alueella leikkiville lapsille sekä Yläristin suunnalta Jyväskylän radan lähistöltä Pirttimäentien päästä. Viime mainitussa paikassa kasvoikin monia liki nelimetrisiä jättiputkia ja kasvusto oli levinnyt laajalle alueelle. Lisäksi Naarajärvellä järjestettiin omat talkooväen suhteen kenties vähälukuisemmat, mutta sitäkin ahkerammat jättiputkitalkoot.

Kommentit poissa käytöstä

Tags: ,

Heikki Skyttä: Pieksämäen matkailu kaipaa uutta otetta

03.10.2008 klo 00:29

Matkailun edistämisessä ja kehittämisessä Pieksämäen kaupunki tarvitsee selkeän strategian seuraavalle viidelle tai mieluiten kymmenelle vuodelle. Ja tämän matkailustrategian tulee olla nimenomaan paikallisten matkailualan toimijoiden laatima ja heidän todellisia tarpeitaan vastaava – ei siis mikään kallispalkkaisen pääkaupunkilaiskonsultin kehäkolmosen sisäpuolella visoitu pilvilinna vetovoimaisesta Pieksämäestä.

Matkailupuolella meidän pitää vihdoin tunnustaa tosiseikat eikä tavoitella kuuta taivaalta. Matkailustrategiaa on lähdettävä luomaan niillä eväillä mitä meillä täällä on. Meidän tulee tunnistaa ne asiat, joilla Pieksämäen seutu erottuu muista alueista sen sijaan että vuosi toisensa jälkeen voivotellaan “sen suuren vetovoimaisen matkailukohteen” puuttumista tai koetetaan epätoivoisesti kopioida muualla keksittyjä ideoita tänne. Kannettu vesi ei edelleenkään pysy kaivossa ja toisekseen kun vähän katselee ympärilleen niin Pieksämäen seudulta löytyy todella runsaasti ideoita, luovuutta ja potentiaalisia matkailuvaltteja.

Matkailustrategiaa laadittaessa meidän tulee erotella mitkä tapahtumat tai kohteet ovat selkeästi
valtakunnallisia eli oman talousalueemme ulkopuolelta matkailijoita ja rahaa tänne tuovia ja mitkä tapahtumat ja kohteet ovat lähinnä paikallisia eli seudun asukkaiden viihtymistä ja aktiivisuutta lisääviä. Molemmat näistä ovat yhtä tärkeitä osana Pieksämäen tapahtumatarjontaa, mutta etenkin markkinoinnin puolella näissä tarvitaan aivan erityyppisiä panostuksia ja se vaatii kummallekin tapahtumatyypille omanlaistaan strategiaa.

Erilainen on myös tapahtumien ja kohteiden tuoma taloudellinen hyöty. Paikallisissa tapahtumissa rahaa likutellaan pieksämäkeläisestä taskusta toiseen. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta mitä enemmän saamme ulkopaikkakuntalaisia matkailijoita tänne, sitä enemmän he myös tuovat rahaa tullessaan Pieksämäen seudulle. Esimerkiksi viimeisin Big Wheels houkutteli paikkakunnalle noin 2000 ulkopaikkakuntalaista ja tapahtumassa tehdyn kyselyn perusteella yksi vieras arvioi kuluttavansa Pieksämäellä keskimäärin 80 euroa viikonlopun aikana. Yhteenlaskettuna se on jo 160.000 euroa, noin miljoona mummonmarkkaa.

Markkinointibudjetit ovat seudun matkailussa ja tapahtumissa olleet perinteisesti pieniä. Kaupunki käyttää kuitenkin vuosittain kohtalaisesti rahaa matkailun edistämiseen ja markkinointiin, mutta ongelma on se, että meiltä puuttuu suunnitelmallisuus ja näkemys Pieksämäen seudun matkailullisesta kehittämisestä. Kun budjetti on pieni, korostuu tarve käyttää resurssit mahdollisimman tehokkaasti – ja siihen meidän tulee panostaa. Väittäisin, että jo tällä nykyisellä budjetilla saataisiin ihmeitä aikaiseksi jos ne käytettäisiin harkiten ja oikeisiin kohteisiin!

Pieksämäellä on monia pitkälti talkoovoimin tehtyjä tapahtumia, jotka ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta ja täyttävät kevyesti valtakunnallisetkin kriteerit, vaikka ne onkin usein raastettu kokoon pienen mutta aktiivisen talkooväen selkänahasta. Ja mikä parasta – tapahtumatarjontamme on todella monipuolista: on Venetmäen kesä, Big Wheels, Beach & Blues Party ja Sylvi Symposium vain muutamia mainitakseni. Lisäksi löytyy monia kiinnostavia kohteita, kuten Nukkekoti, Savon Radan Museo, Kulttuuripappila Sylvi, Anola, Partaharju ja Nikkarilan mainiot luontopolut. Meidän pitää nyt vaan oikeasti ryhtyä kokoamaan tätä palettia ja sen markkinointia hallituksi ja suunnitelluksi kokonaisuudeksi. Ideanikkareita ja aktiivista talkooväkeä kun seudulta löytyy, miksemme antaisi heille tukeamme ja mahdollisuutta näyttää mihin näilläkin eväillä voidaan ponnistaa.

Heikki Skyttä
tapahtumatuottaja Big Wheels, BBQ Run

Kommentit poissa käytöstä

Kekseliäimmät Toivotalkoot Pieksämäellä!

01.10.2008 klo 15:42
Paikallislehden uutisointia talkoiden jälkeen

Paikallislehden uutisointia ennen talkoita

Kokoomusyhdistykset kautta maan osallistuivat 23. elokuuta 2008 järjestämillään Toivotalkoilla myös kilpailuun siitä kenen talkooidea on kekseliäin. Toivotalkookilpailun tuomarina toimi puolueemme puheenjohtaja Jyrki Katainen, joka valitsi voittajat.

Voittajaksi tasaisessa kilpailussa nousi Pieksämäen Kokoomusyhdistysten järjestämät talkoot, joiden tavoitteena oli kiinnittää huomiota ihmiselle vaaralliseen, nopeasti
leviävään jättiputkeen ja opettaa ihmiset itse turvallisesti torjumaan jättiputkea, sekä opettaa tuntemaan muut isokokoiset pihojen ja tienvarsien putkikasvit. Toiseksi talkookilpailussa tuli Kuusamon Kokoomuksen
Tulevaisuuden toivot liikenteessä,  joissa jaettiin liikenneturvatietoa lapsiperheille, sekä kolmanneksi Hollolan Kokoomusjärjestöjen Reput kiertoon,  joissa kerättiin vanhoja koulureppuja viipurilaislapsille.

1 kommentti - ota kantaa

Tags:

Arkisto: Tiedotteet, artikkelit, puheenvuorot