Jäsenkirje 3/10 ja kevätkokouskutsu!

Hyvä kokoomuslainen!

Kunnallisiltoja pidetään kevätkaudella kerran kuussa seuraavasti:

  • 15.3. maanantaina Kanttilassa
  • 18.4. sunnuntaina Matti ja Liisa Kodin kokoustilassa
  • 9.5. sunnuntaina Matti ja Liisa Kodin kokoustilassa
  • 7.6. maanantaina Kanttilassa

Kunnallisillat alkavat klo 18 ja niistä ilmoitetaan Pieksämäen Lehden seurapalstalla ja Nykypäivässä (jos muistetaan ajoissa lähettää ilmoitus). Saattaa olla, että on tarpeen kokoontua muulloinkin, lähinnä kaupunginhallituksen kokousten edellä. Niistä ilmoitetaan erikseen.

Kevätkokous on sunnuntaina 21.3.2010 klo 16 Matti ja Liisa Kodin kokoustilassa. Valitettavasti samana viikonloppuna on Kokoomusristeily, minkä vuoksi emme saa vierailevaa poliittisen katsauksen esittäjää paikalle. Tämä puute pyritään korjaamaan myöhemmin keväällä jonkin kunnallisillan yhteydessä.

Pidän erittäin tärkeänä, että Kokoomusta lautakunnissa edustavat henkilöt osallistuvat kunnallisiltoihin ja tuovat viestiä siitä, mitä lautakunnissa tapahtuu. Suurista päätöksistä on aina syytä keskustella omien kesken ennen kokouksia, että voidaan sitten hallituksessa ja valtuustossa pysyä lautakuntien päätösten takana. Kunnallispolitiikka ei saa olla sooloilua. Toimitaan yhdessä ja ryhmänä, silloin 1 +1 ei ole 2 vaan ainakin 5.

Tervetuloa kunnallisiltoihin ja kevätkokoukseen!
Mikko Laakso, pj.

P.S. Tahiniemen osayleiskaavan laatimisen valmistelu aloitetaan tänä vuonna, vaikka Pieksämäen Lehti kirjoitti ensi vuodesta. KH siis päätyi teknisen lautakunnan päätöstä nopeampaan aikatauluun. Kaavan toteutukseen varataan rahat ensi vuoden talousarvioon.