Mikko Laakso jättää Pieksämäen Kokoomuksen

Pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja ja kaupunginvaltuutettu Mikko Laakso on ilmoittanut luopuvansa Pieksämäen Kokoomus ry:n jäsenyydestä ja samalla myös aikeensa erota Kokoomuksen valtuustoryhmästä, jonka puheenjohtajana hän on toiminut viime vuodet.

Päätökseen on Laakson ilmoituksen mukaan vaikuttanut eniten Pieksämäen kaupunginvaltuuston 10.2.2015 tekemä päätös hylätä kaikki kaupungin saamat tarjoukset ja luopua samalla soten kokonaisulkoistuksesta. Mikko Laakso toimi kaupunginhallituksen edustajana sote-ulkoistusta valmistelleessa työryhmässä.

Mikko Laakso jatkaa kaupunginvaltuutettuna ja myös Kokoomuksen jäsenenä, mutta eri paikallisyhdistyksessä ja eri valtuustoryhmässä, jonka hän ilmoittaa myöhemmin.