Valtuustoryhmän katsaus kuluneeseen kauteen

Valtuustokausi 2013-2017 lähenee loppuaan. Se on Pieksämäellä ollut melkoisen työntäyteinen ja raskas – ja tuntunut ehkä tavallista pidemmältä.

Valtuustokausi on myös ollut pidempi kuin normaalisti, sillä kuntavaalit siirtyvät tämän kauden jälkeen syksystä keväälle ja tästä johtuen 2012 kuntavaaleissa valittu ja 1.1.2013 työnsä aloittanut valtuusto jatkaa toimintaansa vielä kevään 2017 ajan. Uusi valtuusto valitaan kuntavaaleissa 9.4.2017 ja pitää ensimmäisen kokouksensa kesäkuussa 2017.

Valtuustossa on tehty monia suuria päätöksiä, jotka ovat kukin jakaneet valtuustoa eri tavoin. Valtuustoryhmissä on tapahtunut kauden aikana runsaasti muutoksia, kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kauden alussa aloittaneista valtuustoryhmistä tietääksemme ainoastaan Vihreät ovat edelleen samassa kokoonpanossa. Kaikissa muissa ryhmissä on tapahtunut muutoksia, myös meillä Kokoomuksen valtuustoryhmässä.

Kuntavaaleissa 2012 valituiksi ja varalle valitut luottamushenkilöt ovat vähentyneet jopa niin paljon, että keväällä 2016 keskusvaalilautakunta joutui poikkeuksellisesti nimeämään uusia varavaltuutettuja syksyn 2012 vaalituloksen perusteella, koska osalla pienryhmistä valtuutetut alkoivat käydä vähiin.

Eniten valtuuston kokoonpanoon on vaikuttanut muuttoliike – Pieksämäki on muuttotappiokunta ja se ikävä kyllä näkyy myös kaupunginvaltuustossa. Valtuustoryhmämme jäsenistä peräti kolme on muuttanut kauden aikana toiselle paikkakunnalle ja lisäksi pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja Mauri Heinonen menehtyi äkillisen sairauden uuvuttamana kesken valtuustokauden. Lisäksi valtuustoryhmän alkuperäinen puheenjohtaja Mikko Laakso perusti valtuustokauden puolivälissä oman Sinivihreän Kokoomuksen valtuustoryhmän.

Tältä valtuustoryhmämme näytti valtuustokauden alkaessa tammikuussa 2013:

  • Mikko Laakso, valtuustoryhmän puheenjohtaja
  • Jaana Leskinen, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
  • Heikki Skyttä, valtuustoryhmän sihteeri
  • Seppo Haavisto, valtuutettu
  • Mauri Heinonen, valtuutettu
  • Marja-Liisa Kähkönen, valtuutettu
  • Pekka Lipsanen, valtuutettu
  • Seija Hietakangas, 1. varavaltuutettu
  • Tero Tujunen, 2. varavaltuutettu
  • Jari Nykänen, 3. varavaltuutettu
  • Pekka Seppä. 4. varavaltuutettu
  • Mari Blommendahl, 5. varavaltuutettu
  • Maria Hietanen-Norris, 6. varavaltuutettu
  • Tero Suhonen, 7. varavaltuutettu

Tältä valtuustoryhmämme näyttää valtuustokauden päättyessä keväällä 2017:

  • Heikki Skyttä, valtuustoryhmän puheenjohtaja
  • Jaana Leskinen, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
  • Marja-Liisa Kähkönen, valtuustoryhmän sihteeri
  • Seppo Haavisto, valtuutettu
  • Jari Nykänen, valtuutettu
  • Tero Tujunen, valtuutettu
  • Pekka Seppä. 1. varavaltuutettu
  • Mari Blommendahl, 2. varavaltuutettu
  • Tero Suhonen, 3. varavaltuutettu
  • Johanna Tolonen, 4. varavaltuutettu
  • Pauli Hellberg, 5. varavaltuutettu
  • Marika Kiiveri, 6. varavaltuutettu

Uuden valtuustokauden alkaessa kesäkuussa voimme varmasti yhdessä toivoa, että muuttotappiokierre saadaan tavalla tai toisella katkaistua ja sen myötä myös valtuusto pysyisi paremmin koossa koko kauden ajan.