Pieksämäen Kokoomus

Pieksämäen Lehdessä nimimerkki ”Omaishoitoa opetteleva” toi esille nykyisin vallalla olevan käsityksen, kaikki minulle heti ilman ,että itse joudun minkäänlaista vaivaa näkemään.

Espoossa on menossa mielenkiintoinen uusi kokeilu, jossa samaan kortteliin on koottu insinöörit ja yritykset, jotka kehittävät vanhusten käyttöön arkielämää helpottavia laitteita, sekä niitä käyttävät vanhukset testaamassa niiden toimivuutta. Tanskassa kokeillaan vanhusten ottamista koteihin hoidettavaksi. Bulgariassa maksetaan isovanhemille palkkaa, kun tulevat lapsiensa kotiin hoitamaan lapsenlapsiaan. Ruotsissa on korkeatasoinen vanhusten hoitokoti systeemi, jossa hoidettavat osallistuvat kustannuksiin, jotka meidän oloihimme verrattuna ovat korkeat. Ts. kootaan pieniä yhteisöjä, joissa myös vanhukset ovat toimijoina. No, mitä meillä tehdään? Valitetaan ettei saada laadukasta hoitoa kotiin kannettuna, postiluukusta pudotettuna.

Kymmenessä vuodessa jonkun täytyykin muuttua ja meidän niiden muutosten mukana. Olisiko noista esimerkeistä jotain siirrettävissä meidänkin vanhustemme elämään? Sitä on tietenkin kysyttävä vanhuksilta itseltään. Mitkään neuvottelukunnat eivät niitä pysty ratkaisemaan jos nämä loisteliaat vanhukset vaiennetaan.

Jokaisella lienee kuitenkin oikeus vaatia peruspalveluihin kuuluvia asioita ja palveluita. Esim. omaishoito ei mielestäni kuulu peruspalveluihin. Kotipalvelu ja kotisairaanhoito lienevät lakisääteisiä, ja siksi ne eivät toimi joustavasti, koska jokaisella lähihoitajalla on vähintään kolme esinaista tai johtajaa. Siinä menee byrokratian piikkiin aika monta prosenttia . Lähihoitajat tekevät työnsä kiitettävästi vaikka eivät itse pääse työnsä kulkuun vaikuttamaan. Olisiko aika tästä ”sätkynukke” mallista siirtyä käytännön sanelemiin tekoihin.

Suuret ikäluokatkin vanhenevat aikanaan. Nyt on oikea hetki opetella kantamaan edes se mummon kauppakassi tai laittaa ruokaa sen verran enemmän perheelleen ja viedä sitä myös vanhemmilleen – ilman omaishoidontukea. Itsellä kuin monella muullakin tämä on edessä noin kymmenen vuoden päästä. Ilman sädekehiä, kuuta ja tähtiä kohdellaan vanhuksiamme kuin itseämme.

Kaarina Puikkonen

Pieksämäen Lehdessä nimimerkki ”Omaishoitoa opetteleva” toi esille nykyisin vallalla olevan käsityksen, kaikki minulle heti ilman ,että itse joudun minkäänlaista vaivaa näkemään.

Espoossa on menossa mielenkiintoinen uusi kokeilu, jossa samaan kortteliin on koottu insinöörit ja yritykset, jotka kehittävät vanhusten käyttöön arkielämää helpottavia laitteita, sekä niitä käyttävät vanhukset testaamassa niiden toimivuutta. Tanskassa kokeillaan vanhusten ottamista koteihin hoidettavaksi. Bulgariassa maksetaan isovanhemille palkkaa, kun tulevat lapsiensa kotiin hoitamaan lapsenlapsiaan. Ruotsissa on korkeatasoinen vanhusten hoitokoti systeemi, jossa hoidettavat osallistuvat kustannuksiin, jotka meidän oloihimme verrattuna ovat korkeat. Ts. kootaan pieniä yhteisöjä, joissa myös vanhukset ovat toimijoina. No, mitä meillä tehdään? Valitetaan ettei saada laadukasta hoitoa kotiin kannettuna, postiluukusta pudotettuna.

Kymmenessä vuodessa jonkun täytyykin muuttua ja meidän niiden muutosten mukana. Olisiko noista esimerkeistä jotain siirrettävissä meidänkin vanhustemme elämään? Sitä on tietenkin kysyttävä vanhuksilta itseltään. Mitkään neuvottelukunnat eivät niitä pysty ratkaisemaan jos nämä loisteliaat vanhukset vaiennetaan.

Jokaisella lienee kuitenkin oikeus vaatia peruspalveluihin kuuluvia asioita ja palveluita. Esim. omaishoito ei mielestäni kuulu peruspalveluihin. Kotipalvelu ja kotisairaanhoito lienevät lakisääteisiä, ja siksi ne eivät toimi joustavasti, koska jokaisella lähihoitajalla on vähintään kolme esinaista tai johtajaa. Siinä menee byrokratian piikkiin aika monta prosenttia . Lähihoitajat tekevät työnsä kiitettävästi vaikka eivät itse pääse työnsä kulkuun vaikuttamaan. Olisiko aika tästä ”sätkynukke” mallista siirtyä käytännön sanelemiin tekoihin.

Suuret ikäluokatkin vanhenevat aikanaan. Nyt on oikea hetki opetella kantamaan edes se mummon kauppakassi tai laittaa ruokaa sen verran enemmän perheelleen ja viedä sitä myös vanhemmilleen – ilman omaishoidontukea. Itsellä kuin monella muullakin tämä on edessä noin kymmenen vuoden päästä. Ilman sädekehiä, kuuta ja tähtiä kohdellaan vanhuksiamme kuin itseämme.

Kaarina Puikkonen