
Pieksämäen Kokoomus on julkaissut uuden kuntapoliittisen ohjelmansa alkavalle valtuustokaudelle – ja tehnyt sen tavallisuudesta poiketen. Ohjelma löytyy yhdistyksen nettisivuilta paitsi tekstinä, myös neljänä musiikkisovituksena: hevirokkina, reggaena sekä tekno- ja humppaversiona.
– ”Pyrimme tekemään asioita uudella tavalla. Toivomme, että tällä tavoin kuntapoliittinen ohjelmamme saa enemmän huomiota ja useampi tutustuu siihen kuin jos se olisi ollut vain tekstinä nettisivuilla”, taustoittaa epätavallista julkaisumuotoa Pieksämäen Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Anna-Maria Kovanen.
Musiikkiversioiden taustalla on hyödynnetty tekoälyä ja jokaisella versiolla on myös oma esittäjänsä, joiden joukosta löytyvät mm. Aimo Kokkari ja Humppasepät sekä Reggaepekka – jokaiselle versiolle on loihdittu myös oma tyyliin sopiva levynkansitaiteensa.
– ”Politiikan ei tarvitse olla aina kuivaa, vaan sitä voi tehdä myös rennolla otteella ja sopivasti pilke silmäkulmassa”, kommentoi tuore varapuheenjohtaja Riikkaliina Laulainen ja täydentää: ”Kunhan se tehdään asiallisesti, ketään loukkaamatta ja itse asiasisältö ei huku huumoriin.”
Alkavan valtuustokauden kuntapoliittisen ohjelman ytimessä ovat avoimuus, vastuullisuus ja osallisuus. Tavoitteena on kehittää Pieksämäkeä elinvoimaisena, koulutukseen panostavana ja ympäristötietoisena kuntana, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Erityistä huomiota ohjelmassa on kiinnitetty nuorten hyvinvointiin, yrittäjyyden edistämiseen, puhtaan siirtymän mahdollisuuksiin sekä kulttuurin ja tapahtumamatkailun vahvistamiseen.
Vaikka teemat ja aiheet ovat tärkeitä ja vakavasti otettavia, kokoomuksessa uskotaan, että niitä ei silti tarvitse käsitellä nuttura tai kravatti liian tiukalla. Yhdistys pyrkii alkavalla valtuustokaudella herättelemään kiinnostusta kunnalliseen päätöksentekoon, jotta äänestysaktiivisuus saataisiin korkeammaksi seuraavissa kuntavaaleissa.
– ”Olisihan se kiva, jos joku näistä kuntapoliittisista teemoistamme jäisi vaikka korvamadoksi tulevalle valtuustokaudelle!” toteavat Kovanen ja Laulainen yhdessä.
>> Tutustu kuntapoliittiseen ohjelmaan ja kuuntele musiikkisovitukset täällä!