Kokoomuksen valtuustoryhmä on huomannut, että moni kuntalainen kantaa nyt huolta tuttujen harraste- ja kokoontumistilojen ja vanhojen rakennusten tulevaisuudesta. Huoli on inhimillinen ja ymmärrettävä.
Rakennuksiin, joissa on vuosien varrella kokoonnuttu, harrastettu ja tehty vapaaehtoistyötä, liittyy paljon muistoja ja merkityksiä. Kun talo on ollut paikallaan “aina”, siitä tulee helposti pysyvyyden symboli: jotain tuttua ja turvallista.
Samalla on kuitenkin rehellisesti kysyttävä, kuinka paljon säilyttämishalussa on kyse todellisesta nykyisestä tarpeesta ja kuinka paljon nostalgiasta ja muutosvastarinnasta. Rakennus voi olla rakas, vaikka sen alkuperäinen käyttötarve, tekniikka tai kustannusrakenne ei enää vastaisi tämän päivän todellisuutta.
Pieksämäellä kuntalaisten rivit ovat harventuneet melkoisesti viime vuosikymmenten aikana, ja myös yhteisten tilojen aktiivinen käyttäjäkunta on pienentynyt. Kun käyttäjiä on vähemmän, tiloja jää väistämättä vajaakäytölle.
Kaupungin talous ei mahdollista kaiken säilyttämistä ja ylläpitämistä ennallaan varmuuden vuoksi ja väkiluvun radikaalista kasvusta haaveillen. Jos kaupungin kassassa ei ole riittävästi rahaa kaikkeen, on tehtävä myös vaikeita valintoja ja kompromisseja. Jokainen euro, joka sidotaan alikäytettyyn ja korjausvelkaiseen kiinteistöön, on pois jostain muusta, usein kuntalaisten peruspalveluista ja tulevaisuuden investoinneista.
Tuttu on myös ilmiö, jossa tilan lakkautusuhka herättää laajan puolustusreaktion. Se kertoo siitä, että tilaa arvostetaan ja se on yhteisölle tärkeä, mutta samaan aikaan todellinen käyttöaste ei välttämättä ole ollut vastaavalla tasolla.
On helppoa ajatella, että “voisin käyttää” tai että “ehkä joskus vielä tarvitsen”, mutta vastuullisia päätöksiä ei voida rakentaa nostalgian tai epävarmojen tarpeiden varaan, vaan faktojen, todellisen käytön, ennusteiden ja kustannusten pohjalle.
Keskeistä on, että itse toiminta ei lopu, vaikka jokin rakennus poistuisi käytöstä. Yhteisöllisyys syntyy ihmisistä ja tekemisestä, ei yksittäisestä kiinteistöstä ja sen tutuista ja turvallisista seinistä.
Korvaavat tilat on luvattu kaupungin toimesta järjestää ja olennaista on toiminnan jatkuvuus, ei seinät sen ympärillä. Nyt kun tilaratkaisuja tehdään on myös muistettava pitää kiinni lupauksista ja etsittävä korvaavat tilat toiminnoille.
Tulevaisuuteen katsova kunta uskaltaa uudistua. Menneisyyttä voi kunnioittaa ilman, että siihen täytyy jäädä kiinni. Rakennusten säilyttäminen ei voi olla itseisarvo, jos se estää järkevän taloudenpidon ja kotiseudun elinvoiman kehittämisen.
Katseen on oltava eteenpäin, jotta elinvoimaa riittää myös tuleville vuosille.