Ehdokastapaaminen Ysimajoilla

Pieksämäen Kokoomuksen ehdokaslista täyttyy ilahduttavasti, mutta vielä mukaamme mahtuu, sekä kunta- että aluevaaliehdokkaita. Tässä tähän mennessä mukaan jo lupautuneet ehdokkaat!

  • Amini Yaqut
  • Grommi-Hukkanen Heidi
  • Heikkinen Liisa
  • Hendrikse Mishka
  • Hänninen Ari
  • Ilmoniemi Mira
  • Janhunen Anne
  • Kiiveri Ville
  • Kovanen Anna-Maria
  • Kontro Aki
  • Kylliäinen Aleksi
  • Laulainen Riikkaliina
  • Naukkarinen Satu
  • Parkkinen Lauha
  • Rissanen Outi
  • Seppä Pekka
  • Sopanen Juha-Pekka
  • Suhonen Jonna
  • Seppänen Katariina
  • Tujunen Tero
  • Turunen Taru
  • Väisänen Lassi
  • Utriainen Otto

Kuva: Ehdokastapaaminen 4.2.2025 Pieksämäen Ysimajoilla

Puheenvuoro: Jyrkkä ei vallankaappaukselle

Pieksämäen kaupunginhallitus esittää valtuustolle yksimielisesti valtuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien koon pienentämistä. Muutos perustuu Tuula Kurosen (sd.) tekemään valtuustoaloitteeseen.

Muutosta on perusteltu sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtymisellä kunnilta hyvinvointialueelle. Lisäksi päätöksenteon toivotaan muuttuvan sujuvammaksi, kun sitä tehdään aiempaa pienemmällä porukalla. Säästöjäkin toimielinten pienentämisestä on arvioitu saatavan joitakin tonneja vuositasolla.

Taustalla haiskahtaa ajatus, että asiat alkavat rullata paremmin, kun eri tavalla eli ”väärin” ajattelevat saadaan raivattua pois.

Nämä esitetyt perustelut ovat puhdasta potaskaa ja muutos itsessään hyvin vahingollinen demokratian näkökulmasta. Mittakaavaa säästöjen suuruudelle tuo se, että lähes samat säästöt saataisiin lopettamalla sämpyläkahvit päättäjien kokouksista.

Nykyisin kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa on 11 jäsentä. Muutoksen jälkeen jäseniä olisi 9. Kahden jäsenen vähentämisellä on merkitystä.

Tämänhetkisellä vaalituloksella nykyistä pienemmän kaupunginhallituksen enemmistö koostuisi keskustan ja demareiden edustajista. Sen jälkeen olisi muiden puolueiden turha kailottaa valtuustosalissakaan aloitteita, kun hallituksen enemmistö torppaisi ne hallituksessa ja ratkaisisi asiat omaksi edukseen.

Ensi kevään vaalien jälkeen on tietysti mahdollista, että oma puolueeni kokoomus on Pieksämäen suurin puolue tai ainakin hyvä kakkonen. En tässäkään tapauksessa haluaisi, että kaksi suurta sanelee. Ei siinä olisi paljoakaan demokratiasta jäljellä, lähinnä diktatuuria.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös toista muutosta hallintosääntöön. Muutos koskee vuokrattavien tilojen kustannusten siirtämistä tilapalveluilta elinkeinotoimelle. Elinkeinotoimi saa tällä hetkellä tulot vuokraamistaan liikekiinteistöistä, kun taas kulut kirjautuvat tekniselle toimelle. Eipä tuo kovin selkeää ole ja muutosta tarvitaan.

Tila-asioihin liittyen on kuitenkin parhaillaan menossa lukuisia, vielä osittain auki olevia uudistuksia, kuten sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen. Näyttää myös siltä, että hallintosäännön kiinteistöjä koskevaa muutosta ei ole riittävästi valmisteltu yhdessä teknisen toimen kanssa, vaikka muutos vaikuttaa aivan oleellisesti teknisen toimen henkilöstöön.

Luottamushenkilönä haluan olla riittävän varma siitä, millaisia vaikutuksia tekemilläni päätöksillä on, ennen kuin näytän niille vihreää valoa. Nyt on aikalisän ja paremman valmistelun paikka!

Meitä on myös monta luottamushenkilöä, jotka odotamme, että tämän mittakaavan vallankaappauksista järjestetään edes jonkintasoinen iltakoulu, jossa on aidosti mahdollista keskustella ja vaikuttaa asian valmisteluun.

Jos säästöjä haetaan, kaupungin tulisi purkaa kiinteistöosakeyhtiöitä, siirtää kiinteistöt suoraan kaupungin omaan hallintaan ja päästä siten eroon päällekkäisistä hallintorakenteista. Sen jälkeen olisi paiskittava töitä kiinteistömassan pienentämisen eteen.

Kiinteistöohjelmahan on uiskennellut vuosia ympyrää kuin kultakala lasipurkissa ilman todellista vastuunkantajaa. Jos kiinteistöohjelma olisi laitettu käyntiin suunnitellusti 2021, niin aiheutuneet kustannukset olisivat kääntyneet tuloiksi vuonna 2027.

Ville Kiiveri
kaupunginvaltuutettu, teknisen lautakunnan vpj. (kok.)

Puheenvuoro on julkaistu Pieksämäen Lehdessä 6.11.2024

Pieksämäen Kokoomus valmiina vuoden 2025 vaaleihin

Pieksämäen Kokoomus lähtee innolla kohti vuoden 2025 kuntavaaleja ja aluevaaleja. Tavoitteemme on aktivoida pieksämäkeläisiä ja etelä-savolaisia äänestämään sekä herättää keskustelua siitä, miten kuntalaisten osallistumista voidaan vahvistaa. Perinteiseen tapaan osallistumme vaalipaneeleihin ja -tapahtumiin sekä jaamme ajatuksiamme paikallisissa medioissa.

Kuntavaalien kärkiteemat:

1. Talous

Ilman kestävää taloutta emme voi ylläpitää laadukasta koulutusta, toimivia kulttuuripalveluita tai hyvää joukkoliikennettä.

2. Pienyrittäjät

Yritykset ja yrittäjät ovat elinvoimaisen Pieksämäen selkäranka. Haluamme tukea yrittäjyyttä, joka luo työpaikkoja ja kehittää kaupunkia.

3. Elinvoimaisuus

Vahva ja kehittyvä Pieksämäki tarvitsee uusia ideoita, rohkeita tekoja ja ihmisiä, jotka tekevät tulevaisuudesta paremman.

Aluevaaleissa esiin nousevat teemat

Aluevaaleissa haluamme olla rakentamassa toimivaa hyvinvointialue Eloisaa, joka tuottaa laadukkaita sosiaali-, terveydenhuolto- sekä palo- ja pelastuspalveluita. Keskeisenä tavoitteenamme on järkevän palvelurakenteen kehittäminen ja Vaalijan erityisaseman tukeminen.

Ehdokashankinta käynnissä

Ehdokashankinta on hyvässä vauhdissa, ja olemme saaneet vankan ehdokasjoukon nykyisistä päättäjistämme, edellisten vaalien ehdokkaista sekä useita hyviä uusia nimiä. Uusia ehdokkaita mukana ovat muun muassa Katariina Seppänen, Aleks Kylliäinen, Satu Naukkarinen, Jonna Suhonen, Mishka Hendrikse ja Hanna Anttonen.

https://www.kokoomus.fi/ehdolle/

Pieksämäen Kokoomuksen hallitus

Puheenvuoro: Neuvolatoiminnan tulevaisuus huolestuttaa

Pieksämäen alueen neuvolatoiminnan resurssit ja hoitovälineistön niukkuus sekä toimimattomuus on huolestuttavaa. Jotta voimme tuottaa vaikuttavaa palvelua, on olemassaolevia oikeanlaisen koulutuksen saaneita työntekijöitä oltava tarpeellinen määrä toteuttamassa heille osoitettua työtä. Välttämättömistä välineistä toimivat verenpainemittarit ja puntarit ovat esimerkkeinä. Puhumattakaan nyt perushoitotarvikkeista, laastareista, nenäliinoista ja puhdistuspyyhkeistä. Entäpä kun pitäisi toteuttaa ultraäänilaitteistolla tarkistus, mutta kiirevastaanotolla sellaista ei löydy ja neuvolankin puolelta vain sellainen jolla jo aikanaan edelliset hoitotyössä olleet sukupolvet ultrasivat?

Koen itselläni olevan kompetenssia tästä aihepiiristä nämä epäkohdat esiin tuoda, sillä olen työskennellyt sosiaali- ja terveydenhuollossa kaikkiaan 25 vuotta. Toimin aikanaan myös ison Keskussairaalan hankinnoissa vastaten mm.sairaalavälineistön, hoitotarvikkeiden sekä mm.leikkausinstrumenttien hankintakokonaisuuksista. Olen kerryttänyt sittemmin työkokemusta myös ison kaupungin ulkoisesta arviointi-ja tarkastustoiminnasta.

Kysymykseeni kuuluukin, onko tämä välinpitämättömyys vain askel ennen palveluiden alasajoa vai ovatko uudet tarvikkeet kenties jo tulossa nurkan takana?

Heidi Grommi-Hukkanen
sairaanhoitaja AMK, sairaanhoitajan vastaanottotoiminnan erikoistumiskoulutus AMK, liike-elämän ja johdon konsultti LJK

Puheenvuoro on julkaistu Pieksämäen Lehdessä 20.8.2024

Mira Ilmoniemi jatkaa Pieksämäen kokoomuksen puheenjohtajana

Pieksämäen kokoomus kokoontui 24.3.2024 sääntömääräiseen vuosikokoukseen, ja käsitteli sääntömääräiset asiat. Vuosikokous valitsi yhdistykselle hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksessa jatkavat Mira Ilmoniemi, Satu Naukkarinen, Pekka Seppä ja Tero Tujunen. Kokouksen poliittisen puheenvuoron piti, EU -vaaliehdokas, kansanedustaja, Ville Kaunisto.