Pieksämäen järjestäytynyt kokoomustoiminta sai alkunsa, kun paikkakunnalle perustettiin huhtikuun 17. päivänä 1922 eli pian 95 vuotta sitten Pieksämäen Kansallisseura kokoomuslaisesti ajattelevien kansalaisten aatteelliseksi yhdistykseksi. Alussa toiminta keskittyi valtiollisiin vaaleihin, mutta myöhemmin toiminnan painopiste on varsin voimakkaasti suuntautunut myös kunnallisvaalien ja kunnallispolitiikan puolelle. Nykyään yhdistys tunnetaan nimellä Pieksämäen Kokoomus ry.