Minun kouluni Pieksämäellä -tilaisuus 27.4.2010

Kaupunginhallitus asetti alkuvuodesta palvelurakennetyöryhmän, jonka tehtävänä on perehtyä kaupungin koulu-, esiopetus- ja päiväkotiverkkoon ja tehdä koulutuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle ja –valtuustolle esitys/esityksiä tulevan palveluverkon rakenteesta. Työryhmä tutustuu kaupungin kouluihin ja päiväkoteihin ja kuulee kaupunkilaisia. Peiposjärvellä on jo käyty ja Montolan koululla on vanhempaintilaisuus 5.5. Vaikutelmia on saatu myös Jyväskylästä, Siilinjärveltä ja Kuopiosta.

Palvelurakennetyöryhmä järjestää ensi tiistaina 27.4.2010 klo 18 Kanttila-salissa keskustelutilaisuuden ”Minun kouluni Pieksämäellä”. Anttolan yhtenäiskoulun rehtori Kimmo Tanttu kertoo kokemuksistaan yhtenäiskoulun rehtorina ja sen jälkeen käydään keskustelu.

Tule kertomaan, mihin suuntaan Pieksämäen koululaitosta tulee kehittää.