Jättiputken hävittämistalkoot

Talkooväkeä kaupungintalon parkkipaikalla
Talkooväkeä kaupungintalon parkkipaikalla

Puutarhoista levinneet jättiputket (Kaukasian- ja Persianjättiputki) ovat ihmiselle vaarallisia. Ne aiheuttavat yhdessä auringonvalon kanssa pahoja palovammoja. Myös Pieksämäellä ne leviävät uhkaavan nopeasti. Yhteisvoimin niiden leviäminen voidaan vielä estää. Pieksämäen Kokoomusjärjestöt haluavat herättää kaupunkilaiset yhteiseen taisteluun ja samalla jakaa tietoa niin, että jokainen voi lähiympäristössään pysäyttää jättiputkien leviämisen ajoissa.

Tavoitteena oli kaivaa maasta jättiputken juurakoita kaupungin taajama-alueelta kolmesta kohteesta ja samalla oppia tuntemaan jättiputket ja erottamaan ne muista isokasvuisista, mutta vaarattomista ja Suomessa luonnostaan esiintyvistä putkikasveista. Ennen talkoita Pieksämäen Lehdessä oli talkoista kertova uutinen, jonka laati Pieksämäen Seudun Kokoomus ry:n hallituksen jäsen Pekka Seppä.

Talkooväki kokoontui klo 10 kaupungintalon pysäköintipaikalle ja siirtyi sieltä autoilla Kuopiontielle, Jyväskylän radan ylittävän sillan luo. Sillan vierestä katualueelta poistettiin runsaasti jättiputken juurakoita. Samalla tutustuttiin valtavaan jättiputkikasvustoon, joka on levittäytynyt radan kahden puolen maaleikkauksen rinteille. Tämän kasvuston hävittäminen ei tullut amatöörivoimin kyseeseen, sillä radan ajojohdot ja junaliikenne ovat liian suuri vaaratekijä. VR-yhtymä on luvannut tuhota kasvuston omin voimin.
Tämän jättiputkiesiintymän alkulähde on omakotitalon piha, joka sijaitsee radan maaleikkauksen ja Kuopiontien kulmassa. Alkuperäistä kasvustoa on omistaja yrittänyt hävittää, mutta pihalla olisi vielä töitä. Sen hoitamiseksi päätimme ottaa yhteyttä kaupungin ympäristösihteeriin.

Talkooväki työn touhussa

Toinen kohde oli Naarajärvellä, Maaselänmäen länsipuolella oleva tiheä lepikko. Kaupunki on myrkyttänyt alkukesästä kolmen – neljän aarin laajuisen kasvuston. Kookkaat yksilöt olivat kadonneet, mutta maasta kaivettiin suuri määrä hyvin voivia juurakoita ja siementaimia. Samalla tutustuttiin komeisiin kotimaisiin karhun- ja vuohenputkiin, joita ei ollut myrkytetty.

Kolmas kohde oli Kontiopuistossa oleva kevyen liikenteen väylän vierus, johon jättiputki oli iskeytymässä. Kasvuston alkuperä oli naapuritontti, josta jättiputket on toistuvin myrkytyksin saatu hävitetyksi. Kontiopuistossa kävimme talkoita esittelevän lehtikirjoituksen seurauksena tulleiden yhteydenottojen vuoksi kahdessa paikassa. Toisessa paikassa hälytyksen aihe oli kotimainen ukonputki, jonka lehti muistuttaa vaarallista lähisukulaistaan jättiukonputkea. Niitä emme poistaneet. Toisessa kohteessa oli koiranheisipensaaseen päässyt salaa kasvamaan komea jättiputki, jonka poistimme siemenineen päivineen. Kolmessa kohdassa Varkauteen johtavan maantien varresta poistettiin lupaavat jättiputken alut.

Talkoot onnistuivat hyvin. Joukkoa oli tarpeeksi suunniteltujen kolmen kohteen hoitamiseksi kahdessa tunnissa. Eräs osallistujista oli huojentunut, kun pääsi toteamaan, että hänen metsäpalstallaan runsaana kasvava komea putkikasvi ei olekaan jättiputki, vaan karhunputki.

Talkoot herättivät myönteistä huomiota. Ennen talkoita moni kaupunkilainen kiitteli hyvästä, epäpoliittisesta, kohteen valinnasta. Moni kertoi kokemuksiaan jättiputkesta saamistaan palovammoista. Mukava oli myös vastaanottaa edellä kerrotut kaksi pyyntöä jättiputken poistamiseksi. Kaiken kaikkiaan talkoista jäi hyvä mieli.

Yläkerran Isäntäkin oli talkoissa mukana, sillä aamuinen vesisade loppui ennen talkoiden alkua ja aurinko alkoi paistaa vasta iltapäivällä talkoiden päätyttyä.